Rupesin sitten emoilemaan ihan kunnolla ja viiltelin reiteni ja käteni täyteen pieniä punaisia haavoja. No, eipähän ainakaan se FAT- raapustus enää pomppaa käsivarrestani esiin, kun päälle tulee uusia arpia. Katselin vain täysin mielenkiinnottomana kun terä repi ihooni taas uuden verisen verkoston. En tuntenut mitään. Mielessä pyörähti ajatus lopullisesta sekoamisesta, mutta työnsin sen syrjään yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin.
Tuon episodin jälkeen laskin paljon lääkkeitä omistan tällä hetkellä. 137 kappaletta 15 mg:n Ciprelexejä, arviolta noin 2055 mg essitalopraamia. 56 kappaletta 30 mg:n Mirtatzapineja, 1665 mg. Lopettelin itsekseni molempien lääkkeiden syönnin, kun olin paremmassa kunnossa ja ajattelin että pärjään ihan hyvin ilmankin. En tiedä, miksi en ole aloittanut nappejen napsimista uudelleen. Ehkä jollain tasolla haluan olla sairas? Koska jos voin paremmin, pitäisi alkaa oikeasti _elämään_, joka on tällä hetkellä aivan liian pelottava ja utopistinen ajatus. Kuolema tuntuu paljon mukavammalta ja turvallisemmalta vaihtoehdolta. Sain tänään postissa ajan uudelle psykologille uuteen hoitopaikkaan, ja ainut ajatus oli että nyt saan unilääkkeitä ja rauhoittavia. Ei minkäänlaista 'jee nyt yritän ja otan tästä kaiken irti'- fiilistä.
Äiti soitti ja keksin jonkun laimean tekosyyn flunssasta, kun ihmetteli miksi kuulostan niin apealta. Lupasin mennä viikonloppuna käymään, ja ottaa koneen mukaan, että äippä pääsee tutkimaan rescue koira- asioita. No, pitää vaan maalata hymy naamalle ja yrittää selvitä vierailusta kunnolla. Nauraa sopivissa kohdissa, esittää oikeat kysymykset, etc. Näytellä toimivaa, tasapainoista kokonaisuutta.
Välillä haluaisin kaikkein eniten vain kertoa vanhemmille, että olen ihan helvetin onneton. Mutta en kestä nähdä sitä, kun äiti syyllistää itseään. Isää asia ei varmaan pahemmin liikuttaisi, 'koita vaan pärjätä' ja sitä rataa. Kokemukset viime vuodesta ja meidän väleistä silloin on niin hirveitä, että en ihan heti ole ottamassa uusintakierrosta.
Hain nyt kuitenkin sinne AMK:hon. Haaga Heliaan International Business- linjalle. Ala ei oikeastaan kiinnosta pätkääkään, mutta opetus on englanniksi ja kielet ovat aina olleet vahvin alani koulussa, joten miksi ei. Onpahan jotain tekemistä kun saa(!) lukea pääsykokeisiin. Ja riippumatta siitä pääsenkö sisään vai en, aion hakea syksyllä sitten yliopiston puolellekin. Jos nyt hengissä selvitään sinne asti.
Päivän positiivinen: En ole ahminut. En kyllä syönytkään, eikä ruokaa ole edes tehnyt mieli. Tuntuu ihan tarpeettomalta ja ylitsepääsemättömältä, että edes ottaisin sen yhden omenan jääkaapista ja pistelisin kiltisti poskeeni. What's the point?
Tuon episodin jälkeen laskin paljon lääkkeitä omistan tällä hetkellä. 137 kappaletta 15 mg:n Ciprelexejä, arviolta noin 2055 mg essitalopraamia. 56 kappaletta 30 mg:n Mirtatzapineja, 1665 mg. Lopettelin itsekseni molempien lääkkeiden syönnin, kun olin paremmassa kunnossa ja ajattelin että pärjään ihan hyvin ilmankin. En tiedä, miksi en ole aloittanut nappejen napsimista uudelleen. Ehkä jollain tasolla haluan olla sairas? Koska jos voin paremmin, pitäisi alkaa oikeasti _elämään_, joka on tällä hetkellä aivan liian pelottava ja utopistinen ajatus. Kuolema tuntuu paljon mukavammalta ja turvallisemmalta vaihtoehdolta. Sain tänään postissa ajan uudelle psykologille uuteen hoitopaikkaan, ja ainut ajatus oli että nyt saan unilääkkeitä ja rauhoittavia. Ei minkäänlaista 'jee nyt yritän ja otan tästä kaiken irti'- fiilistä.
Äiti soitti ja keksin jonkun laimean tekosyyn flunssasta, kun ihmetteli miksi kuulostan niin apealta. Lupasin mennä viikonloppuna käymään, ja ottaa koneen mukaan, että äippä pääsee tutkimaan rescue koira- asioita. No, pitää vaan maalata hymy naamalle ja yrittää selvitä vierailusta kunnolla. Nauraa sopivissa kohdissa, esittää oikeat kysymykset, etc. Näytellä toimivaa, tasapainoista kokonaisuutta.
Välillä haluaisin kaikkein eniten vain kertoa vanhemmille, että olen ihan helvetin onneton. Mutta en kestä nähdä sitä, kun äiti syyllistää itseään. Isää asia ei varmaan pahemmin liikuttaisi, 'koita vaan pärjätä' ja sitä rataa. Kokemukset viime vuodesta ja meidän väleistä silloin on niin hirveitä, että en ihan heti ole ottamassa uusintakierrosta.
Hain nyt kuitenkin sinne AMK:hon. Haaga Heliaan International Business- linjalle. Ala ei oikeastaan kiinnosta pätkääkään, mutta opetus on englanniksi ja kielet ovat aina olleet vahvin alani koulussa, joten miksi ei. Onpahan jotain tekemistä kun saa(!) lukea pääsykokeisiin. Ja riippumatta siitä pääsenkö sisään vai en, aion hakea syksyllä sitten yliopiston puolellekin. Jos nyt hengissä selvitään sinne asti.
Päivän positiivinen: En ole ahminut. En kyllä syönytkään, eikä ruokaa ole edes tehnyt mieli. Tuntuu ihan tarpeettomalta ja ylitsepääsemättömältä, että edes ottaisin sen yhden omenan jääkaapista ja pistelisin kiltisti poskeeni. What's the point?
3 kommenttia:
toi kuva. on niin. en tiedä. jäin tuijottamaan sitä ja miten se on kaikki enkä oikeastaan osaa sanoa mitä.
ehkä vaikuttava. tai herättävä. surullinen. niin omaa. tätä.
älä tee mitään tyhmää, ethän tee?
niiden lääkkeiden kanssa... ja on niin paha mieli, kun lukee toisen satuttaneen itseään niin pahalla tavalla. ne arvet ovat niin ikuisia. kuinka ihminen voikaan olla niin syvällä, että pystyy satuttamaan itseään niin raa´alla tavalla :<
kadun jokaista jälkeä ihollani. harmittaa sen puolesta että poikaystäväni joutuu häpeämään jälkiäni. "se ei ollut ihan terve. ei se kyllä ole ihan vieläkään"
mutta ne ovat muistoja niistä ajoista, kun missään ei ollut mitään ja millään ei ollut väliä.
voi hyvin <3 paremmin.
Ei se, että voit paremmin, tarkoita että sinun pitäisi alkaa elää kunnolla jos se ei tunnu hyvälle ja kaikki on yhä jollain tapaa huonosti.
niinkuin lilja sofia sanoikin, toi kuva sai mut jotenki jumittuu ja tuijottaa sitä... mä en edes keksi tolle kuvailevii sanoi.
mä taas en ole haminut tänään =) sain vihdoin mun ahminta-kierteen lopetettua. kattoo nyt et miten menee, mut toivottavasti en sorru.
tätä kontrollia helpotti myös tämän päiväinen sää! siis aivan mahtava sää pitkästä aikaa.
lisäsin muuten blogisi mun sivun blogilistaan, ei kai haittaa?
Lähetä kommentti